Tanssiterapia hoito- ja kuntoutusmuotona


Kenelle?

Tanssiterapian kohderyhmät voivat vaihdella lapsista vanhuksiin, vakavista psyykenhäiriöistä kärsivistä henkilöistä normaalineurootikoihin. Tanssiterapiaa on Suomessa käytetty esimerkiksi erityisryhmille, mielenterveyspalvelujen asiakkaille, päihdehuollossa, työyhteisöille, ammatillisessa kuntoutuksessa, vanhustyössä ja erityisopetuksessa. Terapiaa sovelletaan eri asiakasryhmien mukaan ja sitä toteutetaan asiakaslähtöisesti. Asiakkaan oma mielenkiinto on tärkeä. Terapia on yksilö- tai ryhmämuotoista.

Kokonaisvaltaisessa mielenterveyshuollossa tanssiterapia voi tuoda oman lisänsä asiakkaan hoitoon. Koska tanssiterapiassa hyödynnetään sekä sanallista että sanatonta kommunikaatiota, on sen todettu olevan tehokasta lähestyttäessä asiakkaita, joiden kapasiteetti osallistua verbaaleihin terapiaryhmiin on vajavainen. Tanssiterapia psykiatriassa tarjoaa potilaille mahdollisuuden sosiaaliseen kanssakäymiseen, joka luovan luonteensa vuoksi ei tunne 'vääriä' käyttäytymismuotoja. Asiakkaat voivat kehittää omaa sosiaalista käyttäytymistään kokeilemalla itse ja oppimalla muilta itselleen uusia sosiaalisen käyttäytymisen muotoja terapiaryhmän sisällä.



Mitä?

Tanssiterapia on kokonaisvaltaiseen ihmiskäsitykseen perustuvaa ennaltaehkäisevää ja kuntouttavaa terapiaa. Se kuuluu luovuusterapioiden ryhmään. Tanssiterapiassa itseä ja elämäntilannetta tarkastellaan kehon, tanssin ja liikkeen kokemusten avulla. Tanssiterapia on konkreettista ja kokemuksellista, tässä ja nyt tapahtuvaa toimintaa.

Liike on kieli, jota kaikki käyttävät päivittäin. Tanssiterapian näkökulmasta kehollinen ja liikkeellinen lähestymistapa on väylä tavoittaa yksilön kokemusmaailmaa monitasoisesti; liikkeen avulla voidaan käsitellä esimerkiksi muistoja puhetta edeltävältä ajalta tai asioita, joista on vaikea puhua, joita ei ole vielä tunnistanut sanoiksi asti. Tanssin ja liikkeen erityisosaamista ei tarvita.

Tanssiterapiassa kehon ja mielen yhteys ymmärretään laajempana systeemisenä kokonaisuutena. Keho ja mieli nähdään ihmisen olemuksen kahtena ulottuvuutena ja ne kuuluvat erottamattomasti yhteen toisiaan täydentäen. Psyykkinen ja fyysinen ovat toisiinsa sidoksissa vastavuoroisen toiminnan kautta. Liikkuminen tuottaa meille aistimuksia, jotka tunnemme kehossamme. Tiedostaessamme aistimuksen, liitämme siihen erilaisia mielleyhtymiä ja näistä muovautuu kokonaisuus, jota kutsumme kokemukseksi. Liikeprosessissa tunteita koetaan ja eletään konkreettisesti ja tähän liittyvän tunnistamisen ja tiedos-tamisen myötä on mahdollista käsitellä, ymmärtää sekä muuttaa omia toimintamalleja.




Miten?

Tanssiterapia on tunneperäistä viestintää liikkeen kautta. Se on prosessi, jossa terapeutti ja asiakas ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Samanaikaisesti kumpikin yksilö kokee myös sisäisesti kehon ja psyyken välistä vuorovaikutusta. Terapian sisältö muodostuu vuorovaikutuksellisten kuvioiden kokemisesta, tunnistamisesta ja muuttamisesta siten, että ihminen voi paremmin.

Käytännön toteutuksessa ensimmäisten tanssiterapiakertojen jälkeen terapeutti tekee alkuarvioinnin asiakkaasta. Arvioinnissa käytetään havainnointia, haastattelua ja jotakin liikeanalyysimenetelmää, Suomessa tavanomaisimmin Labanin liikeanalyysia. Liikeanalyysin avulla kartoitetaan asiakkaan kehon, tilan ja liikedynamiikan käyttöä sekä liikkeen muotoa. Tämän jälkeen tehdään terapiasopimus, jossa määritellään terapian tavoitteet, kesto ja tapaamisten ajankohdat. Työtavat vaihtelevat asiakkaan tarpeesta riippuen. Tanssiterapiaa tekee alan koulutuksen saanut tanssiterapeutti.

Työskentelyssä keskitytään:
* Oman kehollisuuden hahmottamiseen ja hyväksymiseen sekä kehonkuvan parantamiseen
* Kehon ja mielen yhteyden vahvistumiseen
* Kontaktin, kommunikaation ja vuorovaikutuksen tutkimiseen
* Omanarvontunnon ja minäkuvan selkiytymiseen

Tanssiterapeutin toimintaa voi kuvailla havainnoimiseksi, kuuntelemiseksi, aistimiseksi, virittäytymiseksi, mallina olemiseksi, tekemiseksi ja toimimiseksi, elämiseksi ja liikkumiseksi yhdessä. Tämän myötä vähitellen tapahtuu muutosta kohti jotakin sellaista, mikä on aidosti merkityksellistä ja totta asiakkaalle. Terapiasessiossa annetaan aikaa ja turvallinen paikka kohdata oma itse, keho ja erilaisia elämiseen liittyviä teemoja.


   
  © 2003 Suomen Tanssiterapiayhdistys ry. Sivun alkuun  
  Sivuston toteutus: Mika Matikainen & HPi