Ohjeet Effortin materiaalien toimittamiseen
Effortti julkaistaan 1-2 vuoden välein. Perustavoite on toimittaa pdf-julkaisu kerran vuodessa, juuri ennen vuosikokouspäivää, joka on huhtikuun lopulla. Lehti julkaistaan Suomen Tanssiterapiayhdistyksen kotisivuilla. Lehden tunnistenumerot ovat: ISSN-L1799-6910 ja ISSN 1799-6910
Effortissa julkaistaan ammatillisia kirjoituksia. Näitä ovat tanssi-liiketerapiaopintojen lopputöistä laaditut artikkelit, tieteelliset tutkimusjulkaisut, ammatilliset artikkelit tanssi-liiketerapiatyön käytännöistä sekä tekstit liittyen ammatilliseen toimintaympäristöön ja tanssi-liiketerapian asemaan Suomessa ja kansainvälisesti.
Konferenssi- ja koulutuspalautteet kursseista samoin kuin kirjallisuusarviot tanssi-liiketerapiaan liittyvästä kirjallisuudesta ovat tervetulleita.
Effortissa voidaan julkaista mielipidekirjoituksia, kun kirjoittaja on tekstin sellaiseksi nimennyt. On suositeltavaa, että myös mielipidekirjoituksen saa julkaista kirjoittajan nimellä. Effortissa voidaan julkaista myös luovien tekstien osio, jossa voi olla esim. runoja tai muita lyhyitä kaunokirjallisia tekstejä.
Effortti noudattaa eettistä ja kunnioittavaa kirjoittamistyyliä. Terapiatyöstä kertovissa teksteissä suojataan terapia-asiakkaiden yksityisyys, ja asiakkaalta pitää olla suostumus tekstin julkaisemiseen. Jos käytät AI:tä tekstin tuottamisessa, ilmoita siitä tekstin lopussa: miten AI:tä on käytetty ja miten varmistit tiedon oikeellisuuden.
Vuodesta 2026 lähtien Effortin päätoimittaja on Päivi Pylvänäinen. Lehden graafisesta ulkoasusta vastaa Asta Lehtimäki.
Kaikki käsikirjoitukset lähetetään Word-tiedostona, riviväli 2, kirjasinkoko 12, kirjasintyyppi Times New Roman. Linjaa teksti vasemmalle. Jätä yksi tyhjä rivi kappaleiden väliin. Numeroi käsikirjoituksen sivut. Tieteellisten julkaisujen maksimi sanamäärä on 9 000 sanaa/25 sivua. Tieteellisten artikkeleiden, ja muidenkin viittauksia käyttävien tekstien lähdeviitteet kirjataan APA-tyyliin. Efforttiin lähetettävällä
käsikirjoituksella pitää olla otsikko ja mukana kirjoittajan tai kirjoittajien nimet ja affiliaatiot. Käsikirjoituksille ei tehdä vertaisarviointia. Julkaisemisesta ei peritä maksua eikä julkaisuista makseta palkkioita.
Ohje kuviin liittyen: liitä lähettämäsi tekstin mukaan omana tiedostonaan kirjoittajan kasvokuva, sekä mahdolliset julkaisuluvan saaneet ja käyttövalmiit kuvatiedostot tai kuvituskuvat jpg. tai png. tiedostoina. Pidätämme oikeudet kuvien valikoimiseen, kuvapankkikuvien käyttöön juttujen yhteydessä ja kuva tiedostojen muokkaamiseen (värisäätelyyn ja rajaaminen).
Materiaalia Efforttia varten voi toimittaa läpi vuoden, mutta kuitenkin viimeistään 15.3. mennessä, jotta toimitustyölle, eli tekstien mahdolliselle editoinnille sekä julkaisun ulkoasun tekemiselle jää riittävästi aikaa. Lähetä materiaali osoitteeseen paivi.pylvanainen@tanssiterapia.fi, ja laita sähköpostin otsikoksi ”Effortti-materiaalia”.
Tervetuloa kirjoittamaan tekstejä Efforttiin!
Tämä on tanssi-liiketerapian oma foorumi Suomessa, ja Tanssiterapiayhdistyksen kotisivujen kautta julkaisu on kaikkien saatavilla maksutta. Efforttin kautta teemme tanssi-liiketerapiaa näkyväksi ja ymmärretyksi.
